DS1140 urakoitsijan näkökulmasta: kuka vastaa mistäkin?

Omavalvonta ei ole rakennesuunnittelijan eikä rakennuttajan vastuulla – se on jatkuvaa tarkastusta, jota urakoitsija tekee työn edetessä B2-suunnitelmassa määritettyjen tarkastuskohteiden ja tarkastustason perusteella.

Käytännössä se tarkoittaa, että yksittäinen erikoisurakoitsija – kirvesmies, muurari, betoniurakoitsija tai muu – vastaa oman työnsä tarkastamisesta sitä tehdessään, ei vasta sitten, kun työ on valmis ja muut käyvät sen läpi.

Ilman jatkuvaa B3-dokumentaatiota kukaan – ei rakennesuunnittelija eikä mahdollinen riippumaton tarkastaja – näe, tehtiinkö omavalvonta todella. Siksi B3:sta tulee tyypillisesti se paikka, jossa huonosti hoidettu vastuu tulee näkyviin, oli varsinainen ammattityö kuinka hyvää tahansa.

Urakoitsija, joka teki työn oikein mutta ei dokumentoinut sitä, on käytännössä samassa asemassa kuin urakoitsija, joka ei tarkastanut lainkaan – koska rakennesuunnittelijalle ei ole mitään näytettävää.

Yleisin virhe on, että usea työmaalla oleva henkilö jakaa vastuun epävirallisesti, eikä kenelläkään heistä ole kokonaiskuvaa. Näin käy tyypillisesti suuremmilla työmailla, joilla on monta erikoisurakoitsijaa ja joilla kukaan ei luontevasti ota omistajuutta yhteisestä B3-dokumentaatiosta.

Kun B2-suunnitelmassa nimetään alusta alkaen vastuuhenkilö jokaiselle tarkastuskohteelle, tämä tilanne vältetään, koska on selvää, kenen on toimitettava mitäkin – ja keneltä kysyä, jos jotain puuttuu.

Jokaisen vastuullaan olevan tarkastuskohteen osalta urakoitsijan odotetaan tekevän tarkastuksen B2-suunnitelman määrittämän tarkastustavan ja tarkastustason mukaisesti sekä dokumentoivan tuloksen päivämäärineen, tekijöineen ja selkeine lopputuloksineen – hyväksytty tai kuvattu poikkeama.

Ei riitä, että tarkastus tehdään oikein, jos sitä ei myös dokumentoida tavalla, jota rakennesuunnittelija voi myöhemmin seurata. Dokumentointi on yhtä lailla osa tehtävää kuin itse tarkastustyö.

Useat urakoitsijat voivat hyvin vastata omista tarkastuskohteistaan, kunhan B2-suunnitelmassa nimetään selkeästi, kuka vastaa mistäkin. Vältettävä on sitä, että vastuu yhteisestä B3-dokumentaatiosta ajelehtii vapaasti osapuolten välillä ilman vakiintunutta prosessia sille, miten yksittäiset osuudet kootaan yhteen paikkaan.

Eräällä työmaalla, jolla oli kolme erikoisurakoitsijaa – kirvesmies, muurari ja putkiasentaja – oli epäselvää, kuka vastasi sellaisen liitoksen tarkastuksen dokumentoinnista, jossa kaikki kolme ammattialaa olivat mukana. Tuloksena kukaan heistä ei dokumentoinut kohtaa riittävästi, koska jokainen osapuoli oletti jonkun toisen hoitavan sen.

Kun rakennesuunnittelija kävi B3-raportin läpi, hän huomasi aukon, ja tapaus viivästyi, kun kolmen osapuolen piti sopia, kuka oli todella tehnyt mitäkin – tilanne, joka olisi voitu välttää, jos B2-suunnitelmassa olisi nimetty yksi vastuullinen osapuoli juuri tälle kohdalle.

Tehokkain ratkaisu on käydä B2-suunnitelma läpi yhdessä kaikkien mukana olevien erikoisurakoitsijoiden kanssa ennen töiden alkua ja sopia konkreettisesti, kuka vastaa kustakin tarkastuskohteesta, joka koskee useampaa kuin yhtä ammattialaa. Sen selvittäminen etukäteen vie vähän aikaa, mutta voi säästää myöhemmin huomattavasti aikaa ja erimielisyyksiä.

Puutteellisella omavalvonnalla voi olla merkitystä, jos myöhemmin syntyy riita rakennuksen laadusta. Ilman dokumentaatiota siitä, että tarkastus todella tehtiin, urakoitsijan voi olla vaikea osoittaa, että työ tehtiin vaatimusten mukaisesti – vaikka se olisi tosiasiassa tehty oikein.

Se on toinen syy siihen, ettei dokumentointia pidä nähdä hallinnollisena muodollisuutena, vaan osana urakoitsijan omaa turvaa, jos erimielisyyksiä myöhemmin syntyy.

Työmailla, joilla henkilöstö vaihtuu, on järkevää ottaa käyttöön vakiintunut rutiini sille, miten uudet työntekijät perehdytetään siihen, mistä tarkastuskohteista he vastaavat ja miten dokumentointi on tehtävä. Ilman sitä on vaarana, että aiemmin selkeästi osoitettu vastuu muuttuu epäselväksi, kun uusi henkilö ottaa tehtävän hoitaakseen kesken kaiken.

B2-suunnitelman olennaisten osien lyhyt läpikäynti uusien työntekijöiden aloittaessa on yksinkertainen tapa estää tätä muodostumasta myöhemmin B3-raportin aukkojen lähteeksi.

Vastuu tarkastuksen tekemisestä ja dokumentoinnista ei välttämättä ole sama kuin vastuu itse rakennustyöstä – työnjohtajalla voi esimerkiksi olla kokonaisvastuu tarkastusdokumentaatiosta, vaikka fyysisen työn tekee toinen työntekijä. Tämä ero tulee ilmaista selkeästi B2-suunnitelmassa, jotta ei ole epäselvyyttä siitä, kuka todella vastaa, jos tarkastuskohde puuttuu.

Jos osassa rakentamista käytetään kausi- tai määräaikaisia työntekijöitä, on erityisen tärkeää varmistaa lyhyt ja selkeä perehdytys dokumentointivaatimukseen ennen kuin he aloittavat työmaalla, sen sijaan että oletettaisiin heidän omaksuvan sen matkan varrella. Tämä ryhmä jättää tilastollisesti todennäköisemmin aukkoja dokumentaatioon yksinkertaisesti siksi, että heillä on vähemmän aikaa oppia prosessi.

Kun työ tehdään urakkapalkalla ja useat työntekijät jakavat yhteisen tehtävän, on erityisen tärkeää nimetä, kuka vastaa kunkin kohdan tarkastuksen dokumentoinnista, sen sijaan että oletettaisiin "porukan" hoitavan sen. Urakkapalkkatyö tekee käytännössä vastuunjaosta yleensä epäselvemmän eikä selkeämmän, ellei siitä sovita nimenomaisesti alusta alkaen.

Jos työnjohtaja tai tarkastusdokumentaatiosta vastaava henkilö vaihtuu kesken hankkeen, uusi henkilö tarvitsee konkreettisen luovutuksen siitä, kuinka pitkälle dokumentaatio on edennyt ja mitkä kohdat ovat vielä avoinna – ei vain yleistä perehdytystä hankkeeseen. Ilman tätä konkreettista luovutusta on todellinen riski, että jo tehdyt tarkastukset dokumentoidaan kahteen kertaan tai että jotkin kohdat putoavat kokonaan väliin.

B2-suunnitelman sisäisen vastuunjaon lisäksi on hyvä kirjata DS1140-vastuun yleinen jako itse rakennusurakkasopimukseen, erityisesti kun mukana on aliurakoitsijoita. Se antaa selkeän, oikeudellisesti perustellun lähtökohdan, jos myöhemmin syntyy epäselvyyttä siitä, kuka vastasi tietystä dokumentointitehtävästä.

Hankkeen lopussa kannattaa käydä lyhyesti läpi, miten vastuu tarkastusdokumentaatiosta toteutui käytännössä – missä se toimi sujuvasti ja missä syntyi sekaannusta. Läpikäynti on edullinen tehdä ja tuo usein esiin pienen prosessikorjauksen, joka säästää seuraavassa hankkeessa huomattavasti enemmän aikaa kuin sen tunnistaminen nyt maksaa.

Jos aliurakoitsija käyttää omaa dokumentointijärjestelmäänsä pääurakoitsijan järjestelmän sijaan, kannattaa sopia varhain tarkalleen, miten heidän kirjauksensa yhdistetään kokonaiseen B3-raporttiin, sen sijaan että vasta luovutuksessa huomattaisiin, että kaksi yhteensopimatonta muotoa on sovitettava yhteen aikapaineessa.

Jos kiistat siitä, kuka vastasi tietystä tarkastuskohteesta, toistuvat hankkeesta toiseen, kannattaa tarkistaa, osoittaako taustalla oleva B2-suunnitelman mallipohja vastuun johdonmukaisesti riittävän selkeästi, sen sijaan että kutakin kiistaa käsiteltäisiin yksittäistapauksena. Pieni sanamuodon korjaus mallipohjan tasolla ratkaisee usein kuvion, joka muuten toistuisi hankkeesta toiseen.